Tree Fiddy

Ronjan blogi puista. Enimmäkseen ruukuissa, välillä maassa.

Yamadoriretki toukokuussa 2016

21. toukokuuta 2016 — Ronja

Viime sunnuntaina minä ja isohko joukko muita bonsaiharrastajia kokoontui Janin luokse. Katselmoimme läpi Janin puut ja sitten suuntasimme maastoon kaivelemaan etukäteen tutkittuja puita. Itse en ollut tällä kohteella aikaisemmin käynyt, eikä tarkoituksena ollut oikeastaan ottaa mitään mukaan, mutta päädyin kuitenkin hankkimaan uuden metsävaahteran.

Aluksi kuvia Janin puista, sitten kaivelupuuhia.

Lue lisää...

Luokat: yamadori, kevät, vaahtera, acer, acer-platanoides, jalava, ulmus, ulmus-glabra, tammi, quercus, bonsai

Metsävaahtera ojanpientareelta

15. huhtikuuta 2015 — Ronja

Kävin taas äidin luona katselemassa pihan risukkoja ja saunomassa. Tarkoituksena oli ottaa mukaan ruukkuun isossa saavissa kasvava pähkinäpensaan rääpäle, mutta siitä oli latvus paleltunut ja oli muutenkin niin huonokuntoisen näköinen, että jätin vielä aloilleen. Toipukoon rauhassa.

Sen sijaan löysin tontin rajan ojaa reunustamasta monenlaista mielenkiintoista. Sahasin matalaksi kaksi harmaaleppää odottamaan ensi tai sitä seuraavaa kevättä. Niissä on niin isot juurakot, että pitää varata kunnolliset kasvatuslaatikot ja kunnolla kissanhiekkaa, ennen kuin rupeaa nostopuuhiin.

Päivän saalis on kuitenkin erittäin miellyttävärunkoinen metsävaahtera (Acer platanoides)! Se kasvoi noin 45 asteen kulmassa viettävässä ojanpientareessa, erittäin savisessa maassa. Paitsi että runko on hieno, myös nebaria on hienosti. Tosin istutin puun ruukkuunsa sen verran syvään, että pintajuuret menivätkin ihan piiloon.

Jäljempänä kuvia (vähän ankeasti valaistuja kevätillan keittiössä otettuja)!

Lue lisää...

Luokat: bonsai, yamadori, vaahtera, acer, acer-platanoides

Yamadoripäivä huhtikuussa 2015

12. huhtikuuta 2015 — Ronja

Huhtikuun 11. päivä tutustuin vihdoin muihin suomalaisiin bonsaiharrastajiin. Kävimme isolla porukalla kaivelemassa ennakkoon scoutattuja puita muutamalta erinomaiselta paikalta voimalinjojen alta. Ne ovat yleensä ottaen otollisia bonsairaakileiden löytöpaikkoja, sillä niillä kasvava puusto hakataan säännöllisin väliajoin maahan asti, ja puut kasvavat monihaaraisiksi pökkelöiksi. Eikä niillä ole mitään kaupallista arvoa oikein kenellekään, niin luvat niiden nostoon eivät ole vaikeita saada.

Otin reissulla kuvia, jotka seuraavat perässä.

Lue lisää...

Luokat: bonsai, yamadori, tammi, haapa, mänty, quercus, quercus-robur, populus, populus-tremula, pinus, pinus-sylvestris

Löysin pikkumäntyjä

7. kesäkuuta 2014 — Ronja

Käppäilin eilen aamulla pitkin kallioita matkalla töihin, ja löysin kaksi pientä, selvästi hitaasti kasvanutta mäntyä (Pinus sylvestris). Korkeutta näillä on vain 40 senttiä, vaikka ikää on jo useampi vuosi. Oksakiehkuroiden lukumäärästä voi mäntyjen ikää arvioida.

Kuva 1. Yksi tuplarunkoinen ja toinen tavallisempi mänty.
Kaksi pientä mäntyä.

Kuva 2. Tuplarunkoisessa on vähän lupaavammat muodot.
Tuplarunkoinen mänty.

Kuva 3. Bonsai-aihioksi aiotussa puussa matalalla olevat oksat ovat tärkeitä. Näissä alimmat viistävät maata.
Alimmat oksat maanrajassa.

Kuva 4. Toinen kuvakulma tuplarungosta.
Toinen kuvakulma tuplarungosta.

Luokat: pinus, pinus-sylvestris, bonsai, yamadori, mänty